Pysäkin kuvaus

Muistisairaan henkilön on tärkeää huolehtia ravitsemuksestaan hyvin. Tällä tavoin voidaan vaikuttaa siihen, ettei muistisairaus etene tarpeettoman nopeasti. Muistisairaalla ruokahalu saattaa olla huono ja nautitun ravinnon määrä tarvetta pienempi. Koska liikkuminen yleensä vähenee ja lihasmassan määrä pienenee, myös energiankulutus pienenee. Toisaalta jotkut muistisairaudet voivat itsessään aiheuttaa tahatonta laihtumista, joten riittävästä energian saannista on huolehdittava, vaikka tuntuisi, että liikkuminen ja ruokahalua ovat pienentyneet.

Voimavarat ja mahdollisuudet

Sairastumisen myötä ruoanvalmistus omatoimisesti voi olla mahdotonta. Kaupan valmisruokia, pakasteita ja puolivalmisteita kannattaa hyödyntää siinä vaiheessa, kun ruoanlaitto ei muuten kotona enää suju. Monissa palvelutaloissa on järjestetty mahdollisuus lounasruokailuun. Ruokaa on myös mahdollista ostaa kotiin vietäväksi. Ateriapalveluista on saatavilla kotiin kuljetettua ruokaa. Ravitsemusta voidaan tukea myös nauttimalla energiapitoisia juomia, suurentamalla aamu-, väli- ja iltapaloja, syömällä mieluista ruokaa ja syömällä runsaasti energiaa sisältävää ruokaa. Rasvaakaan ei tarvitse pelätä!

Ruokailuvälineistä on myös saatavilla versioita, joita on helpompi pitää kädessä niihin tehtyjen muotoilujen ja paksunnosten avulla. Lämpölautanen auttaa ruoan lämpimänä pysymisessä, jos syöminen on hidasta ja ruoka ehtii tavallisella lautasella jäähtymään. Juomalasin tulee olla sellainen, josta saa hyvän otteen. Ruokalajien tulisi olla selkeitä ja yksinkertaisia ja ruokalajit on hyvä annostella lautaselle selkeästi erilleen. On hyvä muistaa myös ruokailun sosiokulttuurinen merkitys. Ruokaa ja ruokailuhetkiä suunniteltaessa kannattaa huomioida totutut tavat ja tottumukset, muistisairaan henkilön identiteetin tukeminen huomioimalla hänelle tutut maut ja tuoksut. Myös ympäristöllä on vaikutusta ruokailun sujumiseen. On hyvä tarkistaa, että valaistus on riittävä eivätkä esimerkiksi häly, kiire tai asenteet pääse häiritsemään ruokailuhetkeä.

Riittävä ja monipuolinen ravitsemus on toimintakyvyn kannalta oleellinen:
Suomen Muistiasiantuntijat – Ravitsemusopas

Vertaisten kokemukset

”Äitini alkoi laihtumaan, koska syöminen unohtui. Erityisesti makeat ruoat maistuivat, jolloin normaali ruoka jäi syömättä.”

 ”Mieheni oli taitava kokki. Ruuan laittaminen oli hänelle myös harrastus. Nyt teemme ruokaa yhdessä. Se on miehelleni tärkeää. Mieheni tekee pieniä asioita ja osallistuu ruoan laittamiseen niin. Se on nyt meidän yhteinen, merkityksellinen askareemme.”

 ”Ravitsemusterapeutilta saimme paljon vinkkejä hyvän ravitsemuksen ylläpitoon. Toimintaterapeutti avusti meitä apuvälineasioissa.”